Asuntomessut

Tänäkin vuonna heinäkuussa ovat avautuneet vuosittaiset asuntomessut. Vuoden 2015 asuntomessut järjestetään pääkaupunkiseudun uuden kehäradan varrella sijaitsevassa Vantaan Kivistössä. Yhteensä Vantaan messualueelle on asuntomessuja varten valmistunut 350 asuntoa. Pientaloja alueella on 37 ja tämän lisäksi alueella on kolme kerrostaloa, sekä pysäköintitalo. Messualue on kaavoitettu pyöreään muotoon ja samat linjat jatkuvat koko Kivistön alueella kaarevine ja pyöristettyine muotoineen.

Historiaa

Asuntomessut saivat alkunsa 1966, kun Suomen Asuntomessut perustettiin. Ajatuksena oli tuoda lisää asuntotietoutta suomalaisille sekä olla parantamassa asumisen suunnittelua ja rakentamista. Vuodesta 1970 lähtien onkin asuntomessut järjestetty miltei vuosittain. 2000-luvulta lähtien asuntomessujen lisäksi eripuolella Suomea on järjestetty myös loma-asuntomessut, jotka keskittyvät nimensä mukaisesti loma-asumiseen ja mökkeilyyn.

Asuntomessujen hyöty

Asuntomessut on loistava kanava tuottajille päästä esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan. Markkinointikeinona asuntomessut ovatkin aivan ehdoton alan ammattilaisille, sillä tuotteita pääsee esittelemään oikeassa ympäristössä ja kohderyhmälle, joka on kiinnostunut rakentamisesta tai remontoimisesta. Messurakentajat luonnollisesti pääsevät hyödntämään myös tavaran tuottajilta saamaansa rakentajan etua kotia rakentaessaan.Asuntomessut kuvastavat aina sen hetkisiä rakennustrendejä, mutta myös pyrkivät antamaan viitteitä tulevista suuntauksista. Messut on myös sisustussuunnittelijoille mahdollisuus tuoda esille uusia ideoita ja ratkaisuja ja rohkaista messukävijöitä uudenlaisiin valintoihin.Vantaalta messut jatkavat vuodelle 2016 Seinäjoelle ja vuonna 2017 Mikkeliin. Seinäjoen messujen rakentajat on jo valittu, mutta haku Mikkelin messurakentajiksi on vielä käynnissä.